Meidän perheessä käsillä tekeminen kulkee verissä. Isä tekee mm. puu- ja metallitöitä ja äiti neuloo sekä kutoo kangaspuilla kaikkea mahdollista pyyhekankaista mattoihin ja sisustustekstiileihin. Minä sitten väkerrän kaikkea täällä blogissa esiteltävää. 🙂
Tällä kertaa tehtiin äidin kanssa yhteistyötä. Äiti oli kutonut ensimmäistä kertaa vaatekangasta, josta toivoi saavansa “puseron tai jotain, mihin se nyt riittää”. Kankaan määräkään ei vielä siinä vaiheessa ollut ihan tarkasti tiedossa, koska se piti tietenkin kutistaa ensin. Se menikin reilusti kasaan, kymmenisen prosenttia pituussuunnassa ja kahdeksan leveydestä.
Pesun jälkeen lankatiheys oli noin 11/cm. Vähän jännätti leikkuuta alottaessani, kuinka kangas pysyy koossa, mutta onneksi yllätyspurkautumisia ei nähty.
Kankaassa oli sekä poikittain että pystysuunnassa kuviota, joita piti vähän kohdistella. Yllättävän hyvin niistäkin huolimatta koko kangas tuli käytettyä, ainoastaan pienet suikaleet sivuista jäi jäljelle. Leikkuuta toki helpotti se, että tein ensin sovitusversion lakanakankaasta, joten tiesin tarkalleen, minkä kokoiset palat pitää leikata.
Jos kangasta on rajoitetusti käytössä, suosittelen ehdottomasti tekemään ensimmäisen sovitusversion muusta kankaasta tai vaikka kertakäyttöisestä pöytäliinasta. Näin varsinaisesta kankaasta leikatessa ei enää tarvitse jättää kuin pienet saumanvarat ja kankaan saa tehokkaasti käytettyä.
Näin hieno siitä sitten tuli, kuvassa mekko on kansalaisopiston näyttelyssä viime sunnuntaina. Oli tosi hauskaa vaihtelua käsitellä ihan erilaista kangasta kuin yleensä, ja oman jännityksensä siihen tietenkin toi tieto siitä, että jos menee pieleen, lisäkankaan hankinta ei ole mahdollista.
Ei tullut kässämaikkaa 
Vau! Hieno mekko! Harvoinpa näkee itse kudotuista kankaista vaatteita 🙂
Niimpä! Kyllä tuota tehdessä tuli haave, että itsekin vielä joskus kudon jonkun vaatekankaan ja teen siitä itselleni jotain. 🙂