Lanka Linie, väri 24 (76% mohair, 24% polyamidi). Langan menekki hieman alle kolme kerää.
Puikot nro 6
Malli omasta päästä soveltaen, lankatiheyksiä ja kerroksia paristakin omasta neuleestani laskeskellen.
Kuten olen muutaman kerran maininnut, eivät isompikokoiset neuletyöt ole koskaan olleet minun juttuni. Jostain syystä puseroista tulee aina aivan valtavia tai sitten (yleensä) työ etenee niin hitaasti, että ehdin kyllästyä ja lopetan sen kesken. Niin kävi mm. tälle neuletopille, joka lojui 1,5 vuotta keskeneräisten korissa ennen kuin sain aikaiseksi tehdä sen valmiiksi.
Tämä pusero sai alkunsa, kun löysin Vihreästä vyyhdistä NIIN IHANAA lankaa, että sitä oli yksinkertaisesti pakko saada. Puseron sain suurimmaksi osaksi tehtyä jo heinäkuun aikana, mutta pääntien tekeminen tuntui olevan tervanjuontia… Tein sen neljään kertaan, ennenkuin sain siitä mieleiseni. Halusin siitä nimenomaan hyvin avaran, koska toppia/trikoopaitaa tämän neuleen kanssa tulee joka tapauksessa pidettyä, niin näkyköön sitten pääntieltä kunnolla tuo alla oleva vaate.
Etu- ja takakappaleella helma on keskeltä vähän pitempi. Aloitin ensin luomalla 50 silmukkaa ja sitten lisäsin joka kerroksella loppuun 4 s, kunnes leveydeksi tuli 82 s.
Ihanan lämmin ja tosi kevyt vaate, lankaahan tähän meni siis vain 70 grammaa. Nyt saa syksyn kylmät tulla, minä olen ja aloittanut valmistautumisen! 🙂