Metsänvihreää

Vielä yhdet nilkkasukat, sitten lupaan lopettaa! 🙂
Olin tuossa juhannusviikolla pitämässä sadetta mökillä, ja kun kelit oli mitkä oli, niin neulepuikothan siellä viuhui. Olin varannut ison pussillisen langanjämiä mukaan, joten tein pari paria villasukkia hyväntekeväisyyskohteeseen ja sitten – kun huomasin, että mukaan otetut villasukat loppuu kesken, tein itselleni vielä yhdet nilkkasukat, joissa käytin samaa mallia, kuin aiemmassa postauksessa laittamassani ohjeessa.

Vihreät nilkkasukat

Näissä laitoin toiselle ja kolmannelle puikolle tuollaisen reikäkuvion, joka toistuu varresta aina kärkikavennuksiin saakka.
Kuvio on tällainen: Sukan reikäkuvio

Kuvion rivejä 1-4 toistetaan siis puikoilla 2 ja 3. Kärkikavennusten alkaessa lopetin kuvion ja neuloin kaikilla puikoilla sileää.

Vihreät sukat reikäkuviollaVihreät sukat reikäkuviolla2

Huomasin muuten, että tämä malli on aika kiva ainakin omassa mökkikäytössä; vaikka varsi onkin lyhyt, on sukka kuitenkin niin hyvin istuva nilkasta, että sukka pysyy jalassa myös saappaasta pois otettaessa ja sisään ja ulos ravaaminenhan on mökillä jatkuvaa.

Hellepaita vanhasta kauluspaidasta

Kol_hellepaita

Viime viikolla kirjoittelin ensimmäisen paidantuunauspostauksen. Siihen muokkaukseen ei tarvittu vanhan kauluspaidan lisäksi kuin kuminauhaa. Tähän paitaan kävin hakemassa myös paidan pituuden verran sopivan väristä pitsikaitaletta kuminauhan lisäksi.

Valkoinen_hellepaita

IMG_2874

Ajatuksenani oli tehdä valkoisesta kauluspaidasta hellepaita, jonka pääntie on niin iso, että olkapäät jäävät näkyviin. Ja edellisen paitatuunauksen tavoin myös hihat käytetään hyväksi nykyisillä paikoillaan, eli ommeltavaa on mahdollisimman vähän.

Uudessa käyttötarkoituksessa paita kiepautetaan toisin päin, eli entinen selkäkappale tulee etupuolelle ja etukapale kauniine pitsikaitaleineen jää taakse. Tässä paidassa oli etukappaleella tasku, jonka irrotin ennen paidan muokkausta.

Ensin hahmottelin lyijykynällä (HUOM! Älä missään nimessä käytä kuivamustekynää hahmottelussa, jos mustetta jää vaatteeseen, se voi levitä rumaksi isoksi läiskäksi ensimmäisessä pesussa!) leikattavat kohdat. Tavoitteena oli käyttää paidan pituus mahdollisimman tarkasti hyödyksi, eli leikkasin heti kauluksen ja selkäkaarrokkeen alta paidan poikki.

IMG_2875

Sen jälkeen leikkasin pois nappilistan. Hihat jätin mahdollisimman pitkiksi, eli leikkasin ne poikki hihansuuhalkion yläpuolelta.

Hellepaidan_ompelu

Ensiksi kiinnitin pitsikaitaleen nappilistan paikalle. Sitten mittasin kuminauhasta sopivanmittaisen pätkän pääntietä varten. (HUOM! Kannattaa ottaa tarpeeksi “kireä mitta”, koska ommeltaessa kuminauha jää löysemmälle kuin mitattaessa.)

Kuminauhan kiinnitys

Kuminauha kiinnitetään saumurilla nurjalle puolelle pääntietä. Saumuri (tai siksakki) kiinnityksen jälkeen käännetään kuminauha vielä kierros nurjalle (niin että kuminauha jää kokonaan piiloon) ja ommellaan päälle suora tikki.

Valmis hellepaita etuHellepaita valmis taka

Tämän jälkeen mittaa haluamasi helman- ja hihanpituudet, huolittele saumurilla, käännä huolittelu nurjalle ja ompele suora tikki päälle. Halutessasi tee sivusaumoihin halkiot. Etenkin pitkään paitaan ne antavat mukavasti liikkumatilaa.

 

Hellepaita_päällä

 

Nyt sitten vaan niitä helteitä odottelemaan! 🙂

Pahan leikkuumokan pelastus

Joku aika sitten kirjoitin trikoomekosta, jonka leikkauksessa tuli mokattua pahemman kerran… Kirjoitin siitä täällä. Tässä vielä kuva tuosta “pienestä” alapuolen kerroksesta paljastuneesta leikkuuvirheestä.

Pilalle_mennyt2

Kauan sai kankaanpalat lojua kaapissa, ennenkuin harmitukseltani kaivoin ne esiin ja aloin miettiä, mitä asialle voisi tehdä.

Päädyin kokeilemaan leikkuvirheen korjaamista samalla kankaalla ja melko hyvin se taisi onnistuakin. Kuosi on onneksi niin kuviollinen, ettei noita saumoja sieltä ihan heti huomaa. Ainakin itselle kelpaa! 🙂 Eli takasaumasta vasemmalle puolelle tein ylimääräisen pitkittäis- ja poikittaissauman (Korjauskappaleen jouduin tekemään kahdesta osasta siksi, että kangas melkein loppui kesken…).

Mustavalkoinen_mekko_edestäMustavalkoinen_mekko

Tämä helppo mekkomalli löytyy muuten Suuresta Käsityökerholehdestä nro 3/2014. Erittäin helppo toteuttaa, kunhan muistaa leikata oikein! 😉

Kauluspaidan uusi elämä

Ruskea_kauluspaita

Kesän alussa piti meidän kotona siivota taas vaatekaappeja. Miehelläni oli useampia kauluspaitoja, jotka siirtyivät kierrätyspinoon. Itse tietenkin olin haukkana paikalla ja ajattelin kokeilla muutamasta itselleni kesävaatteita.

Mallipaita

Tässä ensimmäisenä käsittelyssä olevasta päätin tehdä viime kesänä ostamani paidan kaltaiset helpon hellevaatteen.

Siinä sekä etu- että takakappale ovat samanlaiset, eli ei ole muotolaskoksia, eikä myöskään hihasaumoja. Hihansuissa ja helmassa on kuminauha, pääntien kokoa säätelee paitakankakaasta ommeltu nauha. Olkapäät jäävät paljaiksi.

Tuunattu_ruskea_paitaPääntiet_ruskeapaita

Helmanhan tässä voi jättää vaikka ilman kuminauhaa, jos on tarpeeksi pitkä helma käytettävissä. Mallia voi periaatteessa pitää ihan kummin päin tahansa, mutta itse taidan pitää noita nappeja mieluiten selän puolella.

Eli siis työohje lyhkäisyydessään:

1. Leikkaa kaulus pois, tee pääntiestä v-mallinen. Tee pääntieltä hihansuuhunpäin aukot, joita n. puoleenväliin saakka teet nauhakujan, loppu jää halkioksi.

2. Leikkaa hihat haluamaasi pituuteen. Ompele niihin kuminauhakuja.

3. Leikkaa helma haluamaasi pituuteen. Ompele kuminauhakuja.

4. Ompele paitakankaasta kiristysnauha pääntielle.

5. Pujota kuminauhat helmaan ja hihansuihin sekä nauha pääntielle.

Pääntie1

Pääntie2

Pääntie3

Yksityiskohdat_ruskeapaita

Tässä vielä yksityiskohtia puserosta.

Nilkkasukat kesäksi – ohje

IMG_2807 IMG_2814

Jotain vähän kevyempää. Ei ihan paksua villaista, vaan vähän viileämpää. Siinä oli ajatus, jolla aloin penkoa lankakoriani. Sieltä löytyi ikivanha kerä Novitan Jasminia, jonka koostumus on 60% puuvillaa, 40% akryyliä. Ensin siis tein valkoiset,  mutta jo niitä neuloessani ihastuin malliin niin paljon, että päätin tehdä myös villaiset samanlaiset. Helppo ja nopea tehdä ja ihanan viileät ovat nämä valkoiset lämpöisenä kesäiltana!

Tässä siis ohje, jota kehittelin sitä mukaa kun sukat eteni. (Valkoisiin tein nilkkaan kantalapun ylle oikein-nurin-resoria, mutta totesin, että ihan sileä nilkka on nätimpi. Ja istuu ihan yhtä hyvin.)

Lanka: valkoinen Novitan Jasmin, sininen Novitan 7 veljestä

Puikot: 3 ja puoli

Luo 48 silmukkaa. Jaa ne neljälle puikolle.
Varsi:
Kerrokset 1.-5: neulo sileää kaikki oikein
Kuudes kerros: neulo kaksi oikein yhteen, tee langankierto ja toista näitä koko kerroksen ajan
Kerrokset 7-11: neulo sileää kaikki oikein
Kerros 12: poimi työn ensimmäiseltä kerrokselta luotuja silmukoita ylimääräiselle puikolle saman verran kuin puikoilla on silmukoita (eli 12 s/puikko) Taita neule kaksin kerroin niin, että ylimääräinen puikko silmukkoineen tulee varren sisäpuolelle. Neulo yhteen kaksi silmukkaa; toinen “varsinaiselta” kerrokselta ja toinen lisäpuikolta.   Kuvallisen ohjeen tähän kerrokseen voit käydä katsomassa täältä.
Kerrokset 13-17: neulo sileää kaikki oikein

Kantapää:
Neulo puikon 1 silmukat puikolle 4, eli yht. 24 silmukkaa. Käännä työ, nosta ensimmäinen s neulomatta ja neulo 23 s nurin. Käännä jälleen, nosta ensimmäinen neulomatta, *neulo 1s oikein, nosta 1s neulomatta* toista näitä kahta puikon loppuun. Toista näitä kahta kerrosta 12 kertaa, eli tee kantalappuun yhteensä 24 kerrosta.
Kantapään kavennukset aloitetaan oikealla puolella niin, että neulo kantatilkun oikeasta reunasta, kunnes toisessa reunassa on jäljellä 9 s. Tee ylivetokavennus ( eli nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta jälleen  1. s neulomatta, neulo 6 s nurin ja neulo 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1.s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 8 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän s:t pysyvät samana eli 8:na. Kun sivus:t loppuvat, jaa kantalapun s:t 2 puikolle (4 ja 4 s). Poimi sitten vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 12 s + 1 s puikkojen välistä. Neulo poimitut s:t kiertäen oikein 1. puikolle. Neulo toisen ja kolmannen puikon silmukat oikein. Poimi kantalapun oikeasta reunasta 12 s + 1 s puikkojen välistä ja neulo poimitut silmukat kiertäen oikein neljännelle puikolle. Työssä on nyt siis 58 silmukkaa. Tosi selkeän ja yksinkertaisen kuvallisen ohjeen kantapään tekemiseen voit käydä katsomassa vaikkapa täältä.

Neulo seuraavalla kerroksella ensimmäisen puikon lopussa kaksi silmukkaa oikein yhteen. Toisen puikon alussa neulo kaksi s nurin, 4s o, 2s nurin, loput 4s oikein. Kolmannen puikon silmukat kaikki oikein. Neljännen puikon alussa nosta ensimmäinen neulomatta, neulo toinen s oikein, vedä nostettu silmukka neulotun yli (eli siis tee ylivetokavennus).

Seuraava kerros muut silmukat kaikki oikein, mutta toisen puikon alkuun jälleen 2s nurin, 4s o, 2s nurin.
Toista näitä kahta kerrosta kolme kertaa. Seuraavalla kerroksella tee palmikonkierto, eli toisen puikon alussa neulo 2s nurin, ota 2s apupuikolle, neulo 2s o, neulo apupuikolta 2s o ja tämän jälkeen 2s nurin, sekä puikon loput silmukat oikein. Tämä palmikonkierto tehdään siis joka seitsemännellä kerroksella.

Jatka kantapään kavennuksia joka toisella kerroksella niin kauan, että kaikilla puikoilla on 12 silmukkaa. Sen jälkeen jatka palmikon kohtaa lukuunottamatta kaikilla silmukoilla oikein.

Kun sukan pituus on pikkuvarpaan peittävä, aloita kärkikavennukset ja samalla lopeta palmikkokuvio, eli neulo sukka loppuun pelkillä oikeilla silmukoilla.

Neulo jokaisen puikon alussa kaksi silmukkaa oikein yhteen, 4s o, ja keskellä kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tee näin joka puikolla. Tämän jälkeen neulo neljä välikerrosta kaikki oikein.
Seuraavaksi jokaisen puikon alussa kaksi silmukkaa oikein yhteen, 3s o, keskellä kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tämän jälkeen kolme välikerrosta kaikki oikein. Seuraavalla kerroksella alussa ja keskellä jälleen kavennukset, sitten välikerroksia kaksi, kavennuskerros, välikerros ja kavennuskerros. Kun jokaisella puikolla on jäljellä kaksi silmukkaa, vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele se.

Neulo toinen sukka muuten samoin, mutta tee palmikko kolmannen puikon loppuun.

IMG_2811 IMG_2813

Tämä on ihan ensimmäinen ylös kirjaamani sukkamalli, joten pahoitteluni, jos ulosanti ei ole tarpeeksi selkeää. Kysymyksiä ja kommentteja ohjeesta otetaan mielellään vastaan! 🙂

Tähän malliin sain inspiraation parin eri blogin kirjoituksista. Ensinnäkin Lankahelvetin Hennan blogissa ihastuin yksinkertaiseen, kapeaan palmikkoon sukan reunassa ja tuon ihanan nyppyreunan löysin siis Hääräämöstä.

Muita neuleaiheisia kirjoituksiani voit käydä lukemassa täällä.

Kaavojen jäljentämisestä ja säilytyksestä

Olen luvannut kertoa blogissa myös hyväksi havaitsemiani työtapoja, joten tässä pari juttua…

Käytän aina kaavoja piirtäessäni viivotinta. Sillä saa paljon siistimpää ja suorempaa järkeä ja myös paljon nopeammin, etenkin pitkiä suoria piirtäessä. Omat kaavaviivottimeni on aikanaan kouluun hankittu kaavoituksen tunnille.

Viivottimet

Pitemmässä viivottimessa on 60 ja 36 senttiset sivut, sekä pitkä kaareva reuna, joka auttaa mm. helman kaaren piirtämisessä.

Myös kaariviivaimia on kirjakaupoista saatavilla, mutta niitä ei itse tule juuri muuten käytettyä kuin silloin, kun piirtää kaavaa ihan alusta lähtien, eli ei siis jäljentäessä.

Kuva

Sitten kaavojen merkinnästä. Laitan itse aina kaikkiin kaavoihin merkinnän myös siitä, kuinka monta osaa kyseisessä vaatteessa on. Esim. tässä kuvassa olevassa mekossa on yhdeksän kaavaa, joista piirustuksen alla on nyt toinen. Näin pysyt laskuissa mukana kun olet kaavat leikannut, että kaikki kaavat on tallessa.

Jos teen vaatteeseen joitakin sovitusmuutoksia, kirjoitan niistä muistiinpanon aina myös kaavaan.

Sitten vielä kaavojen säilytyksestä. Kirjoittelinkin jo aiemmin tavastani säilyttää kaavoja minigrippusseissa ja se sai kiitosta sekä täällä että facebook-ryhmissä. 🙂 Tässä tämä vielä uudelleen:

Kaavat
Eli kaikki kaavat minigrippussiin, josta voi painella ilmat pois ennen sulkemista. Leikkuutähteistä pala kangasta vielä malliksi, niin muistuu helpommin mieleen, mikä kaava on kyseessä. Jos kangasta ostaessa on saanut mukaan kangastietoja, voi nekin laittaa samaan pussiin, ompahan sieltä löytyvissä, jos joskus tarvitsee tarkastaa hoito-ohjetta tai etsiä lisää samaa kangasta.

Nämä minigrippussit saa muuten hyvin säilymään esim. tyhjässä kopiopaperilaatikossa. Siinä on yleensä myös kansi mukana ja laatikko on suhteellisen tukeva. Halutessaanhan sen voi päällystää vaikka tapetilla tai kankaalla, jos paperinvalmistajan logot häiritsevät silmää. 🙂

Valepalmikkoa

Lanka: 7 veljestä

Puikot: 3,5

Näin joku aika sitten Hääräämö-blogissa kauniin valepalmikon ohjeen, ja pakkohan sitä oli myös kokeilla. Mallin tuohon hauskaan kuvioon voit käydä katsomassa täältä. Tosi hauska ja nätti malli, eikä tarvitse kuljetella lisäpuikkoa tämän kuvion tekemistä varten.

Eripari

Eripari2

Ensimmäiseen versioon tein kuviota ihan kärkeen asti, mutta sitten totesin, että tuo mallissakin käytetty sileä kärki on kauniimpi.

Valmiit_palmikkosukat

Käytin näihin ihan Seitsemän veljeksen kääreestä löytyvää sukkaohjetta, paitsi että varteen laitoin 50 silmukkaa, kun kuvion takia täytyi olla viidellä jaollinen määrä. Kantalappuun käytin 23 silmukkaa, niin kuvio jatkui kauniisti kannan molemmilla puolilla.

Nämä olivat muuten ensimmäiset maailmalla mukanani puikoilla reissanneet sukat. Olen monesti miettinyt, että saakohan lentokoneeseen viedä neulepuikkoja. Yleensä se on tullut vasta juuri lähtiessä mieleen, enkä ole sitä tullut selvittäneeksi. Nyt tarkistin asian ja Finnavian sivuilla ohjeistetaan, että puiset ja bambuiset puikot on ok, metallisia ei saa viedä. Bambupuikot siis matkasivat mukanani Berliiniin ja takaisin ja sukat kutoutuivat lentojen aikana. Eikä kukaan huomauttanut mistään mitään. Tämän jälkeen ei tule olemaan vaikeaa viihtyä pitkilläkään lennoilla! 😉

Toisenlainen “valepalmikko”-kokeilu löytyy tästä postauksestani.

Blog at WordPress.com.

Up ↑