Torkkupeitto isoäidinneliöistä

Peitto1.png

Lanka: 7 veljestä värit 11 ja 44 sekä Novita Nalle väri 712. Vaalea sininen oli joku keränpohja, Novitan lankaa sekin, mutta en enää muista mihin tarkoitukseen aikanaan ostettu…
Koukku: 3,5

Tänä kesänä olen kärsinyt kovista selkäkivuista. Se on estänyt käsitöidenkin teon melkein kokonaan. Keksin kuitenkin jossain vaiheessa, että vaikka selällään on vähän hankalaa neuloa, voi virkaten tehdä jotain pientä… Siitä se idea sitten lähti! En ole juurikaan virkannut ennen, mutta onneksi ihania ohjevideoita on netti pullollaan. Isoäidin neliöitä opettelin tämän videon avustuksella. Tajusin onneksi jo heti alkujaan, että langan päät kannattaa tosiaan päätellä mahdollisuuksien mukaan jo neulonnan aikana, jolloin peiton viimeistelytyö helpottuu huomattavasti.

IMG_5962.JPG

Tein peittoon 20 kpl sinisellä tehostevärillä olevia neliöitä, saman verran liloja ja 40 kpl harmaansävyisiä. Peiton mitat ovat tällä 8*10 ruutuisella peitolla noin 130*105 cm. Peitto on tarkoitettu leikki-ikäisen päiväunipeitoksi.

IMG_5960.JPG

Kun palat oli koottu yhteen, tein vielä peiton ympäri valkoisella reunuksen samalla kuvioinnilla kuin neliöissäkin. Eri reunavaihtoehtojakin on monia, mutta muutamia kokeiltuani tämä tuntui miellyttävän omaa silmää eniten. 🙂

Create a free website or blog at WordPress.com.

Up ↑