Ruukkujen tuunausta

Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki muut jutut elämässä vie niin paljon aikaa ja energiaa, ettei käsitöille juurikaan jää aikaa. Jotain olen kotonakin kuitenkin tehnyt; parveke sai kevään kunniaksi kivat koristeruukut ja kauniita kasveja niihin. Nyt vaan toivotaan, että onnistun myös kasvattamaan jotain ruukkupuutarhassani!

Ostin alkukeväästä Ikeasta isoja saviruukkuja parvekkeelle.Isojen ruukkujen halkaisija on 39 cm, pienemmän ruukun 30 cm.

Ruukut_ennen

Alunperin oli tarkoitus päällystää ruukut mosaiikilla. Lopulta kuitenkin järki voitti; ruukut olivat jo alunperin melkoisen painavia ja jos siihen lisätään vielä mosaiikit laasteineen sekä laitetaan ruukku täyteen multaa, tulee ruukkujen siirtelystä “miesten hommaa”. Siispä päätin tuunata ruukkuja nätimmiksi jollain vähemmän painoa lisäävällä tavalla.

Ruukut3Ruukut1

Päädyin maalaamaan ruukut valkoisella maalilla (Teknos Futura 20, vesiohenteinen) sekä liimaamaan niihin koristekiviä. Liimana silikoniliima, jolloin kivet pysyivät paikallaan kuivumisvaiheessa, eivätkä lähteneet valumaan ruukun pintaa pitkin.

Ruukut4

Ruukut2

Pienimpään ruukkuun tuli kivikkokasveja, joten niissä koristekivet ovat mullan pinnalla.

Ruukut5

Isoihin ruukkuihin istutin sekä koriste- että hyötykasveja. Hyötykasveina on kesäkurpitsaa, saa nähdä onnistuuko kasvatus ruukussa, en ole aiemmin kokeillut. Muissa ruukuissa parvekkeellamme kasvaa tänäkin kesänä tomaattia, chiliä ja yrttejä. Ei muuta kun tervetuloa aurinko, täällä ollaan jo valmiina! 🙂

Raidalliset polvarit

Raitasukat1

Langat: 7 veljestä värit 522, 099 ja 011
Puikot: 3,5
Lankojen menekki yhteensä 190 grammaa.

Kevään tullen alkaa raitavaatteita ilmestyä myyntiin. Siitä inspiroituneena päätin tehdä pitkät raitasukat itselleni. Ihan pelkät musta-valkoiset tuntuivat kuitenkin vähän tylsiltä, joten päätin laittaa vaaleanpunaisia raitoja sinne tänne (epäsymmetrisesti) mustan ja valkoisen sekaan.

Raitasukat2

Ohjeena käytin silmukkamääriä aiemmin tekemistäni sukista sillä erolla, etten tehnyt taakse palmikkoa. Resorin paksuus on 20 kerrosta ja raitojen leveys kahdeksan kerrosta.

Raitasukat3

____________________________________________________

Nyt kun taas katastrofiuutisia tulvii maanjäristysalueelta, on hyvä muistutella myös mahdollisuudesta auttaa neulomalla. Viime kesänä kirjoitin välityösukista, joita keräsin kesän ajan ja kävin elokuussa viemässä SPR:n Konttiin. Viime viikolla keräsin samanlaisen setin talven aikana kertyneistä “kodittomista” sukkapareista sekä mukaan laitoin myös käyttämiäni, puhtaita neuleita. Eiköhän kaikille niistä jostain käyttäjä löydy.

SPR_1_2015

Create a free website or blog at WordPress.com.

Up ↑