Kätsän käsistä -blogista alkunsa saanut haaste haastaa kertomaan omasta suosikkikäsityöstä. Omalla kohdalla tätä ei tarvinnut kauaa miettiä; sehän on tietenkin oma hääpukuni!
Mieheni kosi aikoinaan uudenvuoden aattona ja päätimme pitää häät jo samana keväänä. Juhlavalmisteluihin ja puvun tekoon oli siis aikaa vain reilut neljä kuukautta. Olin toki jo aiemminkin miettinyt, millaisen puvun aikanaan haluaisin, mutta kun sen tekemisen aika koitti, vaikuttikin tehtävä hankalalta. Kävin jopa kaasojeni kanssa yhdessä hääpukuliikkeessä kokeilemassa muutamaa mallia, jotta sain vähän varmuutta ajatuksiini. Tässä kuvia ompeluhuoneestani:
Lopulta tuhosin erilaisissa protoversioissa paljon, PALJON lakanakangasta, ennenkuin eräänä iltana saumat ja laahukset asettuivat haluamiini suuntiin ja mittoihin.
Alunperin tarkoituksenani oli laittaa puvun yläosaan myös pitsi, mutta lopulta en raaskinutkaan peittää kauniisti hohtavaa silkkiä ja pitsi sai jäädä kauppaan. Pääntie jäi siis avarammaksi kuin oli tarkoitettu (pitsin piti tulla pääntieltä silkin yli ihoa vasten), mutta kun liivit kiinnitti pienillä neppareilla pukuun, ei liivitkään tunkeneet näkyviin ja avarasta pääntiestä tuli kauniin mallinen sekä edestä että takaa. Ompelin puvun vuoriin kujan vanteelle, sen lisäksi vuorin ja päällisen väliin tuli muutama kerros tylliä, jotta leveä helma laskeutuu kauniisti.
Materiaalina puvussa on Villisilkistä löydetty duchesse silkki, johon on pääntielle ja laahukseen ommeltu helmikoristeista pitsiä, joita varastoistani löytyi vanhan ompelutyön jäljiltä paloja. Selässä on helminapit joustavalla “silmu”napituksella peittämässä vetoketjua.
Puvun laahuksessa oli rannelenkki, josta sain sen napattua käteeni kirkon ovella, loppuillaksi laahus kiinnitettii nappiin takasaumaan.
Olipa muuten hankala koittaa löytää kuvia, joissa olisin hääpäivänä yksin ja puku kunnolla näkyvissä. Taisi unohtua ottaa kaikessa häähumussa… Ja jälkeenpäinhän on turha enää kuvitella pukuun mahtuvansa uusia kuvia varten! 😀 Pahoitteluni siis heikosta kuvien laadusta, idea varmaan kuitenkin tuli selville. 🙂
Vinkkinä muuten seuraava; jos tuntuu että silmunapitus on hankala napittaa, kannattaa ottaa avuksi pieni virkkuukoukku! Vedät vetoketjua vähän kerrallaan kiinni ja kiinnität lenkkejä sitä mukaa, hitaasti hyvä tulee…
Tämä ompelutyöni on siis varmasti pitkäaikaisin, haastavin — ja rakkain tekemäni työ. Puvusta tuli (ainakin suurinpiirtein) juuri sellainen kun halusin ja tunsin oloni hääpäivänä tosi kauniiksi. Pukua tehdessä sain purkaa sen ompeleihin häihin liittyvää jännitystä ja stressiä (molempia todellakin riitti!) Puku on edelleen tallella, tosin enää se ei mahdu päälle. Pitääkin varmaan ottaa seuraavaan hääpäivään mennessä haasteeksi pudottaa painoa sen verran, että voin jälleen vetää vetoketjunkin puvusta kiinni!
Ei tullut kässämaikkaa 