Kirjoitettu tähtiin

Tähtiriipus

Vihdoinkin sain aikaiseksi kiillotella ja koota koruiksi jo viime syksynä tekemäni tähtikorut. Ne on tehty taas vanhoista töistä yli jääneistä ja kuivahtaneista savista, jotka olin vähitellen muovin sisällä saanut lioteltua uudelleen käyttökelpoisiksi.

Kaikki pienetkin hopeasaven palaset kannattaa siis säästää ja laittaa talteen muovien sisään, ne saa kyllä käytettyä kun vähän kasvattaa ylijäämiä isommaksi kasaksi.

Tähtikorvikset

Tässä työssä on siis ensin tehty riipuksen iso tähti, jonka keskeltä on leikattu pienempi tähti muotilla. Isoon tähteen upotin kirkkaan kiven halkaisijaltaan 0,8mm.

Tämän jälkeen kaulitsin savesta vielä pari pientä “lättyä”, jotta sain yhä hupenevasta määrästä korvakoruihin tähdet. Pikkutähtiin tein vielä kirjaintekstuurin valmiilla kuviolaatalla.

Riipuksessa on nahkanauhaa, jonka halkaisija on 2mm. Kaikki koruihin käytetyt osat on Hopeasavi.fi -sivuilta.

 

 

Poncho

Musta_poncho6

Langat: Novitan Nalle ja Säde, molemmista musta väri
Menekki: Nalle 170 g, Säde 125 gPuikot: 7
Malli: Novitan sivuilta, tämä

Musta_poncho1

En tiedä, onnistuinko tekemään jotain väärin, mutta ihan symmetristä ei tästä ponchosta kyllä tullut. Mutta vähät siitä, ainakin se on lämmin! Mallissahan oli käytetty ihania vaaleita pastellivärejä, jolloin nuo paljetit eivät tulleet ihan niin paljon näkyviin. Mustasta ne tosiaan näkyy, vähän on discopallo-olo tämä päällä. 🙂

Musta_poncho3

Ohjeesta poikkesin parissa kohtaa: ohje on tehty aina oikein, itse tein oikean ja nurjan puolen. Tykkään sileästä neuleesta enemmän kuin ainaoikeasta. Myöskään sauman ompeluun en käyttänyt ohjeessa käytettyä lankaa, vaan ompelin sen kaksinkertaisella Nallella.

Musta_poncho4

Olipas muuten taas ihanan kaunis auringonlasku. Paineltiin rantaan kuvaamaan siinä vaiheessa, kun aurinko muuttaa kaikki värit punertavaksi. Ajattelin, että mustassa sillä ei niin ole väliä, mutta niin se vaan mustakin taipuu kuparinruskeaan.

Musta_poncho2

Tässä vielä auringonlaskufiiliksiä rannalta. On se vaan ihanaa kun kevät tulee! Eilen löysin ensimmäisen leskenlehden ja uusia muuttolintuja tuntuu tulevan joka päivä lisää.

IMG_4924

 

 

 

Create a free website or blog at WordPress.com.

Up ↑