Oho, blogini on jo yksvee!

Niin siinä on nyt käynyt. Vuosi sitten joululomalla aloin leikittelemään ajatuksella oman blogin perustamisesta. Ajatus kiinnosti, mutta samalla mietin, löytyisikö minulta kirjoitettavaa tarpeeksi.

Noh, onhan sitä riittänyt. Vuoden aikana tuli julkaistua 80 kirjoitusta! Aikamoista. 🙂 Kaikkein suosituin kirjoitukseni on ollut hääpuvusta kirjoitettu juttu, joka oli niitä aika ensimmäisiä julkaisemiani kirjoituksia. Myös juttu Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle tekemästäni puvusta on kerännyt runsaasti klikkauksia. (Nii-in, vaikka tätä blogia pidän vain “päiväkirjatyyppisesti”, niin kyllähän niitä klikkauksia tulee seurattua. Aluksi ajattelin, ettei tätä blogia varmaan muut lue kun äiti, mutta onhan niitä lukijoita joka jutulle löytynyt muitakin. 🙂 )

Juhlapuvut_kol2

Alunperin ajattelin kirjoittavani eniten suuresta rakkaudestani, juhlapukujen ompelusta. Vähemmälle se kuitenkin on jäänyt, varmaan suurimpana syynä on se, etten ole koko vuoden aikana ommellut ainuttakaan juhlapukua. Vanhoja olen kyllä vähän muistellut, niistä juttua mm. täällä. Ja vaikka vanhoja kuva-arkistoja olenkin jo kaivellut, on muutamia sellaisia pukuja, joista kovasti haluaisin kirjoittaa, edelleen esittelemättä. Kuten vaikkapa oma hääpukuni…

Hääpuku_kol2

Tulevana vuonna on kuitenkin tiedossa myös juhlapukujen ompelua, joten koitan pitää kameran mukana, jotta saan myös siitä valmistusvaiheesta kirjoitettua.

Kirjoneuletumput_kol2

Kaikkein kivointa on ollut löytää uusia inspiraation aiheita. Itse olen rakastunut vuoden aikana kirjoneuleisiin. Muutama malli on tehtynä, yksi tällä hetkellä puikoilla ja monta ihanaa mallia jonossa. Kaikki vuoden sisällä valmistuneet kirjoneuletyöpostaukset löydät täältä.

Toinen ihan uusi ja ihana “aluevaltaus” on mosaiikkityöt. Sellainenkin on tuossa pöydällä keskeneräisenä. Vähitellen…

Kuluneen vuoden aikana olen myös osallistunut muutamiin blogitapahtumiin ja saanut uusia tuttavia. On ollut tosi mukavaa saada blogeille kasvot, kun olen tavannut seuraamieni blogien kirjoittajia.

Tämä oli tällainen fiilistelykirjoitus. Pakko sanoa, että olen tosi iloinen ja yllättynyt, että mielenkiintoa blogin ylläpitämiseen on riittänyt näinkin pitkään. Eikä ainakaan näillä näkymin ole vielä loppua tulossa. Niin kauan kun on inspiraatiota kuvata ja kirjoittaa, niin kauan on myös uusia postauksia. Kiitos että olet seurannut mukana! Iloista ja onnellista vuotta 2015!

Terveisin,
Paula

 

 

 

 

Advertisement

2 thoughts on “Oho, blogini on jo yksvee!

Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Create a free website or blog at WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: