Jouluiset patalaput

Patalaput_kollaasi

Lähes kaksikymmentä vuotta sitten koulussa ommeltiin jouluisia patalappuja koulun myyjäisiin. Niitä tehtiin kymmeniä ja kymmeniä kappaleita ja kaikki myytiin. Aloin nyt muistelemaan, millainen tuo malli mahtoi olla, ja parin kokeiluversion jälkeen suunnilleen oikeat mittasuhteet löytyivät!

Joulupatalaput1

Näihin ei mene kovin paljoa kangasta, ja patalapun sisään saa helposti käytettyä ylijäämäkankaita. Tämän pienen joululahjan voi helposti lähettää vaikka postin mukana saajalle. Ei paina paljoa!

Eli tarvikkeet ovat; villakangasta kolme kerrosta patalapun sisään sekä kahta eriväristä (jouluaiheista) puuvillakangasta 30 cm / väri. (Itse ostin näihin kuvissa näkyviin neljään kappaleeseen kolmea kangasta tuon 30 cm ja se meni aika tarkasti kaikki näihin. Isompia eriä tehdessä kannattaa suunnitella leikkuu huolella, niin saa kankaan käytettyä todella tehokkaasti!)

Joulupatalaput2

Kankaita voi yhdistellä ihan oman mielen mukaan, mieluiten kuitenkin niin, että pohjaneliö (josta jää näkyviin tähtikuvio) on eri kangasta kuin pienet osat, jotka erottavat sakarat. Vaikka saattaa yksivärisestäkin tulla ihan kiva, en ole vielä kokeillut. Omaan kotiin ajattelin tehdä vaaleasävyisenä tällaiset, nämä kappaleet ovat vielä harjotteluversioita. 🙂

Tarvittavat kappaleet on piirretty tähän kuvaan (pahoitteluni suttuisuudesta, parantelen ohjetta joskus “paremmalla ajalla”)

Patalaput_tarvittavat_kappaleet

Ja sitten työohjeeseen:

Patalappu_ompelu1 Patalappu_ompelu2

1. Laita ensin kaikki samankokoiset pohjakappaleet päällekkäin. (Ei siis vielä sitä, joka kääntyy pohjalta myös reunoiksi – se ommellaan viimeisenä)

2. Aseta pituusunnassaan kaksinkerroin taitetut kuusikulmaiset osat kulmiin niin, että niiden reunat menevät linjassa pohjan reunojen kanssa.

3. Ompele kiinni keskeltä. Ommel tulee siis kohti patalapun (lähintä) kulmaa. Taita kuusikulmaisen kappaleen reunat patalapun kulmiin, silitä.

Patalappu_ompelu3

4. Taita pienet neliöt kaksinkerroin ja laita ne äsken ommeltujen kuusikulmioiden jättämiin aukkoihin patalapun reunaan. Kiinnitä ommellen keskeltä. (Eli ommel tulee kohti patalapun reunaa.) Käännä kulmat reunalle ja silitä.

Patalappu_ompelu4

5.Ompele ripustuslenkki; taittele noin 15 cm pitkä ja 4 cm leveä kaistale pituussuunnassa niin, että leikatut reunat jäävät sisään. Valmiin ripustuslenkin koko siis noin 15*1cm.

Patalappu_ompelu5

6. Aseta patalappu isoimman neliön keskelle. Ompele reunat niin, että käännät pohjaneliön kankaan patalapun päälle. Ole erityisen tarkkana kulmissa, että saat siistin jäljen. Laita yhteen kulmaan ripustuslenkki.

Joulupatalaput3

Näissä tekemissäni olen yrittänyt tehdä kulmat niin, etten katkaise ommelta välillä. En onnistunut ollenkaan hyvin, joten ehkä helpompi on tehdä jokainen sivu omana pätkänään, katkaista lanka välillä ja vaikka silittää kangas valmiiksi taitteelle.

Älä lannistu, vaikka heti ensimmäinen ei olisi täydellinen; itsellänikin tuntui “tatsi” löytyvän vasta tuon neljännen kohdalla. Nämä ovat kuitenkin tosi kauniita ja olivat myös tykättyjä joululahjoja, kun silloin aikanaan tein myös omaan ystäväpiiriin näitä. Työniloa, laitathan viestiä, jos kaipaat lisäneuvoa jossain kohtaa! 🙂

Advertisements