Peilikehykset mosaiikista – ihka ensimmäinen mosaiikkityöni

Kirjoitin aiemmin viikonlopun mittaisesta mosaiikkikurssista, johon osallistuin viime viikonloppuna. Olin ostanut ensimmäiset mosaiikkitarvikkeet jo yli kolme vuotta sitten, mutta eipä sitä itsekseen vaan tullut alotettua. Ja kaikki kurssitkin täyttyivät aina ennen kuin pääsin niille ilmottautumaan. Vihdoin alkukesästä törmäsin kurssi-ilmotukseen, johon vastatessani sain iloisen vastausviestin joka toivotti tervetulleeksi kurssille!

IMG_3176 IMG_3175

Kuten aiemmin jo kirjoitinkin, oli ympäristö kurssilla täynnä värikkäitä, upeita töitä, joten oma värivalikoimani tuntui siinä ympäristössä lievästi sanottuna valjulta. 😀 Nyt, kun työtä on kotosalla viimeistellyt ja katsellut, olen kuitenkin hyvin tyytyväinen siihen.

Peilikehys1Peilikehys2

Kahden päivän kurssin aikana ehdin saamaan työn mosaiikkien kiinnityksen osalta valmiiksi ja saumaustakin pääsin kokeilemaan sille osalle, jonka olin liimannut lauantaina. (Käytin liimaukseen Erikeeperiä, jonka pitää kuivua vuorokausi ennen saumausta.) Loppu saumaustyö jäi kotona tehtäväksi.

Peilikehys3 Peilikehys4

Maanantaina saumailin työn loppuun ja eilen pääsin vihdoin puhdistamaan kuivunutta työtä. Ihmeekseni saumatessa irtosi ainoastaan yksi pala (!!!), joten korjattavaakaan ei liiemmin tullut. Saumaukseen aioin ensin käyttää valkoista, mutta opettajan vinkistä käytin kuitenkin värillistä. Valkoista saumaa käytettäessä kuulemma valkoiset palat eivät pääse kunnolla esiin ja koska niitä tässä työssä on paljon, oli vaalea värillinen sauma varmasti oikea ratkaisu. Värinä saumoissa on hyvin vaalea sininen.

Työn koko on n. 45*45 cm ja siinä on käytetty Muranon lasimosaiikkia, n. 2*2 cm kokoisia paloja, jotka sitten leikkasin enemmän tai vähemmän sopivaan muotoon työtä varten. Oli muuten käsi kipeänä sunnuntaina, kun kaksi päivää olin intensiivisesti mosaiikkipaloja leikellyt!

Peilikehys5 Peilikehys6

Työ on tehty kosteudenkestävälle vaneripohjalle ja reunustettu peilipaloilla.

Siinä se nyt sitten on. Monen vuoden odotuksen ja haaveilun jälkeen olen viimein päässyt mosaiikkityöhön tutustumaan ja täytyy sanoa, että olen TOSI innostunut! Uudelle kurssille Leenan luo olen menossa kuun lopussa ja pää on täynnä ideoista, mitä kaikkia olisi hauska kokeilla mosaiikista tehdä. 🙂

Jos sinä innostut ja haluat myös mukaan kursseille, voit käydä Leena Nion kurssiaikataulua katsomassa täällä.

Advertisements