Junasukat

Olen tämän talven aikana törmännyt monessa blogissa ja lehtikirjoituksessa junasukkiin. Se on suosittu pikkulapsen sukka, joita kerätään mm. moniin sairaaloihin ensisukiksi. Se pysyy hyvin jalassa muotonsa ansiosta; sekä varteen että kärkiosaan tehdään poimutusta vaihtelemalla oikeita ja nurjia neuleraitoja.

Kuva

Ihan alkuperäisen ohjeen ja myös liikuttavan tarinan tämän mallin kenties ensimmäisestä (tai ainakin kuuluisimmasta) sukkaparista evakkojunasta voit käydä lukemassa täältä.

Tässä minun käyttämäni ohje pieniin, pohjaltaan 10 cm pitkiin sukkiin. Nämä kyseiset menivät lahjaksi noin kolmekuiselle pienelle herrasmiehelle. Lahjan antohetkellä olivat vielä hieman reilut, joten sopivat varmaan vielä pari kuukautta.

Puikot; 2,5, lanka Novitan Nalle.

Luo 40 silmukkaa. Jaa silmukat neljälle puikolle, 10 kullekin.

Neulo 12 krs 2 o, 2 n joustinta.

Sitten neulo sileitä kerroksia seuraavasti;  4 krs nurin, 4 krs oikein ja 4 krs nurin.

Neulo taas 12 krs 2o, 2n joustinneuletta ja jälleen 4 krs nurin, 4 krs oikein ja 4 krs nurin. Neulo vielä 12 krs 2o, 2n joustinneuletta.

Neulo kantalappu siten, että yhdistät puikoilla 1 ja 4 olevat silmukat ja neulot oikealla puolella *1o, nosta yksi neulomatta*, toista *-*. Käännä työ ja neulo nurjalla puolella kaikki nurin. Vuorottele näitä kahta kerrosta, kunnes kantalapussa on  yhteensä 12 krs. Nosta aina ensimmäinen s neulomatta.

Tee kantapohjjan kavennukset. Nämä sukat tein niin, että keskelle jätin silmukoita 8 ja molemmilta sivuilta kavensin 6 silmukkaa pois;

Ensin reunan 6 silmukkaa ja keskimmäisestä osasta 7 s. Nosta keskiosan kahdeksas silmukka neulomatta ja ota vasemmanpuoleisista silmukoista ensimmäinen silmukka oikein. Vedä keskiosan viimeinen silmukka tämän yli. Käännä työ ja neulo keskimmäiset silmukat nurin siihen asti, kunnes yksi silmukka on jäljellä. Neulo se ja reunimmaisten silmukoiden ensimmäinen nurin yhteen. Käännä työ ja jatka kaventaen niin, että keskiosassa pysyy kahdeksan silmukkaa ja sivut kapenevat pois.

Jatka poimimalla kantalapun sivuista 8 lisäsilmukkaa ja jaa kantalapusta jääneet 8 silmukkaa tasan 1. ja 4. puikoille. Kavenna 2 silmukkaa puikoilta 1. ja 4. pois joka toinen kierros.

Aloita jalkaterän neulominen niin, että puikoille 1. ja 4. aina oikeaa neuletta (eli sukan pohjasta tulee sileä) ja puikoilla 2. ja 3. 4krs nurin, 4krs oikein, 4krs nurin, 4krs oikein, 4krs nurin. Sukan kokoa on tässä helppo vaihdella. Voit tehdä näitä neljän kerroksen poimutuksia halutessasi useampia, niin sukat sopivat isompaan jalkaan.

Sukan kärkeen tehdään nauhakavennus. Ensimmäisen ja kolmannen puikon lopussa kolmanneksi ja toiseksi viimeiset s:t oikein yhteen ja toisen ja neljännen puikon alussa toinen ja kolmas s. kavennus ylivetäen.

Kun jäljellä on 4 s, katkaise lanka ja pujota se jäljellä olevien silmukoiden läpi. Päättele langat ja höyrytä sukat kevyesti.
Kuva

Näihin sukkiin jäi vielä vähän kasvunvaraa. Tällä ohjeella ja puikkokoolla 2,5 sukkien pohjasta tuli siis 10 cm pitkä.
Kiitos lahjan saajan äidille kuvasta ja kuvankäyttöluvasta! 🙂

Sukkien kaveriksi tietenkin korttiin kertomus neulemallin alkuperästä:

Kuva

Advertisements